Syksyn touhuja

Mustasaaren salmi Oulussa samana aamuna, kun Celinda nousi vedestä

Celinda on nyt päässyt halliin levähtämään. Tänä syksynä kuivalle maalle nostettaessa nähtiin Celindan pohjassa näkkiä enempi kuin aikaisempina vuosina, mutta toki Celinda etelän vesillä koko kesän viettikin. Kaikki pakolliset syystyöt on nyt tehty, ja teak-kansikin sai Boracol-kerroksen pintaansa hometta estämään.

Yhteen huoneeseen patjat ja sohvan pehmusteet...

Kotona on tavaraa siirrelty varastotiloihin, ja patjoja on puhdistettu imuroiden ja otsonoiden. Spiirapuomikin, jota Celindassa ei vielä ole ollut, tulla tupsahti jo Ruotsista meille ensi kesää odottamaan. Jännä päästä kokeilemaan, miten fokka pysyy myötätuulessa virsikirjavirityksessä levällään. Luulenpa, ettei tarvitse jatkossa ohjailla niin kieli keskellä suuta!

Postia Seldeniltä: spiirapuomi

Kotona, siis tässä fyysisessä talossa, jossa maakrapuna nyt joudun elämään, on ollut aika lukea niin faktaa kuin fiktiota. Romaaneista kesän aikana jäi mieleen erityisesti Ann Napolitanon Kaunokaisia. Tarina itsessään vie jo mennessään, ja lukiessa tulee pohtineeksi, miten erilaisten mutkien kautta saattaa päätyä elämään hyvää elämää. Rakkauteen ja tässä tapauksessa erityisesti eroon liittyvistä päätöksistä huikean tarkasti ja tunteikkaasti on kirjoittanut hailuotolainen Sanna Vainio esikoiskirjassaan Tyttö. Miljöötä väistämättä lukiessa kuvitteli Hailuodon miljööksi, ja luulenpa, että kirjailija on vahvasti tätä ympäristöä itse kirjoittaessaankin katsellut. Kumpaankin em. kirjaan vahva suositus!

Kirjan kansikuva kopioitu Nextoryn sivustolta, josta ko. kirjan luin

(on muuten näppärä sivusto, suosittelen sitäkin e-kirjojen ja äänikirjojen ystäville!)

Faktateksteistä viime aikoina on pohdiskelua päässäni aiheuttanut Kalevan puheenvuoro 13.10.2024. Jos opetustoimen ylitarkastaja (emeritus) Kari Lehtola kirjoittaa siinä otsikolla Suomi on pilannut maailman parhaimman peruskoulun, on satavarmaa, että ”kehittäminen” ei aina ole hyväksi. Lehtolan tekstistä ymmärtää, että myös koulumaailmassa on erehdytty tekemään päätöksiä huomioimatta saatavilla olevaa tutkittua tietoa. Lehtola esimerkiksi nostaa esille koululakkautustutkimusten ohittamisen haettaessa säästöjä kouluja lakkauttamalla ja isompia yksiköitä perustamalla.

Ainainen muutos, joka on normitila muuallakin kuin koulumaailmassa, niputetaan ns. kehittämisen alle. Olisi varmasti parempi välillä pysähtyä ja sallia työntekijöille mahdollisuus keskittyä työhönsä, kunkin omaan perustehtäväänsä. Projekti projektin perään, hanke hankkeen perään, raportti raportin perään – tämä kaikki vie työaikaa perustehtävistä. Luulenpa, että koulussa sekä oppilaat että opettajat ja muu henkilökunta voisivat paljon paremmin, kun he saisivat rauhassa keskittyä normaaliin koulutyöhön. Mutta jaksaakohan kuntakeskuksen ulkopuolella asuva pieni koululainen enää keskittyä opiskelemaan, jos hän pahimmillaan joutuu istumaan koulukyydityksessä 2-2,5 tuntia päivässä; laki kuulemma määrittelee koulukuljetuksen keston maksimiajaksi 2,5 tuntia, ja Lehtolan puheenvuoron perusteella perusopetuslain maksimiaikarajasta onkin tullut tavoitenormi rahallista säästöä tälläkin keinoin haettaessa.