Tekstit

Näytetään tunnisteella #kristiinankaupunki merkityt tekstit.

Juhannuspurjehdus etelään: Oulu-Bergö (Vaasa)-Kristiinankaupunki

Kuva
Juhannuksen aatonaattona Celinda irrotti köydet Oulun Johteenpookin satamassa ja suuntasi kohti etelää. Enpä muista näin mahtavia tuulia tehdä pitkää matkaa – myötäisen puolelta tulevat tuulet, jotka vaihtelivat 2-12 m/s välillä, veivät Celindan vauhdikkaasti Vaasan eteläpuolelle. Yöhön mennään Pitkäkin purjehdus sujuu vuorovedoin hyvin. Hyvä meripunkka on ollut loistava apu kunnon unille, kun vedämme yön yli kolmen tunnin vuoroissa. Tässä olen aloittamassa päiväunia, jotka saan otettua milloin vaan, kun laitan mindfulness-nauhat korvanappien kautta kuunneltavaksi. Heitimme ankkurin Södersundin lahteen ja pidimme tuulia ja sateita tässä kaksi yötä; juhannus kului siis tässä Metro- ja Maustetyttöjä kuunnellen. Tuulet olivat sen verran voimakkaat, että emme käyneet maissa lainkaan. Sunnuntaina, joka olikin mukavan aurinkoinen päivä, jatkoimme matkaa kohti Kristiinankaupunkia genaakkerilla purjehtien. Kohti Kristiinankaupunkia Pidennetyn viikonlopun aikana siirryttiin siis Oulusta Kristii...

Tammisaari-Hanko-Kasnäs-Turku-Maisaari-Kustavi-Isokari-Pori-Kristiinankaupunki

Kuva
Joutilasta aikaa Purjehtiminen tänä kesänä on tarjonnut – ja tarjoaa edelleen – käsittämättömän hienoja ja kauniita hetkiä. Toki tämä elämäntapa tarkoittaa usein myös epämukavuuksien sietämistä, mutta elämä täällä merellä ja veneessä tuntuu, kehon jokaisella solulla. Olen ylpeä itsestäni, että olen kipparin kanssa lähtenyt Celindaan asumaan, ja teemme nyt juuri sitä, mitä haluamme tehdä. Perämeri kyllä tulee pian vastaan ja rajoittaa asumisen veneessä vielä alle 30 %:iin vuodesta. Mutta koko ajan enemmän ja enemmän 😉 Ankkurointia tänä kesänä olemme harrastaneet huomattavasti vähempi kuin aikaisempina kesinä, joten satamamaksuihin on mennyt yllättävän paljon rahaa. Tammisaaren ja Kustavin saaristoissa kuitenkin vietimme omassa rauhassa useamman yön, ja onhan joutsenkuoroja kuunnellessa ihmisen hyvä olla. Omanlainen kokemus toisaalta oli nähdä meno ja meininki Suomen suurimmassa vierassatamassa Hangossa, samalla tietenkin Suomen suurimpia ja hulppeimpia veneitä hämmästellen. Ranskalaine...

Kristiinankaupunki-Katanpää-Lappo-Utö

Kuva
Utössä jälleen, ja nyt pidemmän aikaa... Kustaviin kuuluvaan Katanpään satamaan seilasimme Kristiinankaupungista erittäin vauhdikkaasti 16 tunnissa. Jälleen yö vedettiin vuorovedoin, ja tämä yö oli erittäin sateinen, joten vahtivuoroja vaihtaessa piti myös vaihtaa kuivempia vaatteita. Tuulta oli riittävästi, samoin aallokkoa, josta osa oli uutta ja osa vanhaa eli eri suunnista tulevaa. Sateinen sää teki yhden vuoroista aika pimeäksikin, ja minun piti tässä keinunnassa oksentaakin pari kertaa oman vahtivuoroni aikana. Katanpään satama sijaitsee Lypyrtin linnakesaaressa ollen entinen vankien ja varusmiesten saari. Luontopolun varrella saa tutustua saaren historiaan, ja tapasimme metsälenkillä peurojakin. Satamassa oli oikein mukavat palvelut, ja illalla makkaraa paistaessa saatiin nauttia ruotsalaismiehen komeasta laulusta ja kitaransoitosta. Kukkuu retkeilijät! Seuraava satama, Lappo, sijaitsee jo Ahvenanmaan puolella Brändön kunnassa, joten saimme nostaa vieraslipun oikeanpuoleiseen sa...

Oulu–Kristiinankaupunki kahden pysähdyksen taktiikalla

Kuva
Tämän kesän pitkälle kesäreissulle Celinda lähti viikkoa ennen juhannusta. Yhden yön levähdys Marjaniemessä, josta sitten legi Kokkolan Mustakarille. Sivuvastaiseen (yli 12 m/s), mutta hyvin Celinda nousee Kokkolan tutusssa satamassa vierähti jälleen juhannusviikko etätöissä, ja ystäviäkin kävi meitä siellä moikkaamassa. Tuulten vuoksi matka etelään jatkuikin vasta juhannusaaton iltana juhlalippuen noustessa Mustakarin veneisiin. Tuulet vaihtelivat 0–10 m/s, ja suunnat yhtä lailla vastatuulesta myötätuuleen. Kokonaisuudessaan kuitenkin matka eteni mukavasti, ja 32 tunnin seilauksen päätteeksi kiinnittäydyimme Kristiinankaupungin laituriin tekemään viimeistä työviikkoa ennen lomaa. Kristiinankaupungin hidasta menoa Kristiinankaupungissa Celinda pysyi kaupungin laiturissa kokonaisen viikon. Vaikka kesäloma virallisesti alkoi työviikon jälkeen perjantaina, tuulet olivat sen verran kovat ja vastaiset, että merelle ei lomalaisen mieli tehnyt. Onneksi kalenteripäivämäärät eivät ole sanelemas...

Valassaaret-Mässkär-Tankar-Marjaniemi (Hailuoto)-Oulu

Kuva
  Aloitimme viikon loman seilaamalla Kristiinankaupungista yön yli Valassaarille. Jälleen saimme kokea ja nähdä auringon laskun ja nousun, mikä on näiden pidempien legien suola! Valassaaret jää tänä kesänä mieleen kantarelleistaan; tämä näihin päiviin saakka itselleni niin harvinainen sieni, vaikka niinkin paljon metsissä liikun. Mutta nyt ilmeisesti osaan liikkua metsässäkin riittävän hitaasti, sillä silmä on alkanut erottaa nämä ihanan keltaiset herkut! Ja näyttää siltä, että Valassaarten kantarellit eivät jää tämän vuoden viimeisiksi... Valassaarten antimia Luin loman aikana uunituoreen kirjan Suomen koulumaailmasta. Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjeenvaihtoon perustuva Huokauksia luokasta antoi perspektiiviä niihin mullistuksiin, joita alati vaadittavat uudistukset ovat aiheuttaneet opettajille ja opiskelijoille. Hän, joka ei ole päässyt seuraamaan opettajien työtä läheltä, ei pysty ymmärtämään, miten paljon työtunteja opetuksen suunnitteluun ja arviointityöhön kuluu. Ki...

Raisio-Lootholma-Kylmäpihlaja-Rauma-Merikarvia-Kristiinankaupunki

Kuva
Nyt Celinda on jälleen täällä leppoisuutta vaalivassa kaupungissa, Kristiinankaupungissa. Tulimme tänne pimeällä, ja omat haasteensa (kuten nykyään vaikeudet ilmaistaan) oli löytää oikea reitti kaupungin uuteen laituriin. Osaltaan voimme syyttää itseämme siitä, että emme tutkineet kaupungin edustan syväyksiä etukäteen riittävän hyvin; olimme kiinnittäytyneet useasti aikaisemmin hotellin edustalla olevaan laituriin, ja ehkä siksi liian itsevarmasti lähestyimme myös länsipuolella olevaa kaupungin vierasvenesatamaa. Kiitos Solruttenin kartan, joka löytyi nopeasti puhelimesta, sekä ystävällisten brittiseilaajien, joiden valovihjein pääsimme lopulta turvallisesti poijuun ja laituriin kiinni. Rakastan tätä Kristiinankaupungin Cittaslow-filosofiaa. Kuulin siitä ensimmäisen kerran jo vuosia sitten lukiessani Liisa Väisäsen upean kirjan Verkkaisuuden filosofiaa Olemme viime aikoina hyvin hitaasti edenneet kohti pohjoista. Viivähdimme Raumalla viikon, jonne suuntasimme suojaan ennustetulta myrsk...

Verkkaisuutta vaalien

Kuva
Seilatessamme kesällä 2021 Helsingistä ja Ahvenanmaalta kohti pohjoista pääsin käymään jälleen kauniissa Kristiinankaupungissa, Suomen ainoassa Citta Slow -kaupungissa. Kaupunki mainitaan Liisa Väisäsen Verkkaisuuden filosofia -kirjassa, joka on hyvin valaiseva teos kyseenalaistettaessa nykymenoa. Elämme Suomessa pitkälle kehittyneessä yhteiskunnassa, todellisessa hyvinvointivaltiossa. Joitakin asioita ehkä kuitenkin olisi pitänyt hoitaa ja kehittää hieman hitaammalla tahdilla, verkkaisemmin (sana, jota rakastan). Verkkaisesti jossain Ahvenanmerellä Olen seurannut hyvin läheltä usean ikääntyvän suomalaisen yrityksiä hoitaa ihan arkisia asioitaan, mutta hankalaksi on mennyt, vaikka kaikki ymmärrys ja järki toimii vallan mainiosti. Ei riitä, että osaa käyttää internetiä perusasioihin (esimerkiksi laskujen maksamiseen, sähköpostien lähettämiseen liitetiedostoineen ja valokuvien skannaamiseen), sillä monen asian hoitaminen on äärimmäisen hankalaa erilaisten palvelusivustojen kautta, ja puh...