Kohti Ahvenanmaata, osa 2: Kokkola – Östra Djupviken, Geta

Kokkolassa teimme viime viikolla vielä nelipäiväisen työviikon. Olen vuosien saatossa tehnyt töitä sen eteen, että saisin työelämässä enemmän vapautta päättää työajoistani ja myös työn määrästä. Vähitellen olen päässyt siihen pisteeseen, että olen jo vallan tyytyväinen elämääni. Tämäkin työviikko oli oivallinen esimerkki tästä: vaikka töitä tuli tehtyä hyvinkin tehokkaasti, tuntui se vähemmän työltä, kun pystyi samalla elämään kompaktia vene-elämää. 

Keskipohjanmaan toimittaja kävi näppäisemässä meistä kuvan juttuun, jossa esiteltiin kokkolalaisten lomasuunnitelmia.

Yhä useammin näkee artikkeleja ja tekstejä, joissa ympäristömme ja yhteiskuntamme luomia itsestäänselvyyksiä on alettu ravistella. Itselläni viikoittaisen työajan lyhentäminen on antanut kummasti väljyyttä elämään. Lisäksi se, että voin tehdä työtä eri paikoista, on ollut tärkeä tavoite. Toisaalta, ehkäpä juuri näistä syistä, nykyään olen pystynyt tekemään työtäni keskittyneemmin ja paneutuen huolellisemmin asiakkaideni tilanteisiin. Luin talvella erittäin mielenkiintoisen ja myös tutkimustuloksiin perustuvan kirjan Vapauden tavoittelijat: Miksi haluamme irti palkkatyöstä, jonka on kirjoittanut Aurora Airaskorpi. Hän kuvasi saaneensa omaan vapaa-aikaansa syvyyttä, kun siirtyi palkkatyöstään yrittäjäksi. Muutoksen ei kirjoittajan mukaan tarvitse olla tämä, mutta hän saa lukijan pohtimaan, onko työelämän tarkoitus todellakin vain kasvattaa ja tuottaa enemmän tulosta. Kirjassa siis ravistellaan edelleen vallalla olevia käsityksiä, joista on tullut niitä itsestäänselvyyksiä (esim. viisipäiväinen työviikko). Ansiokasta kirjassa on sekin, että kirjoittaja vertailee erilaisten työnteon mallien hyviä ja huonoja puolia. Tiedän olevani etuoikeutetussa asemassa, niin kuin moni täällä Suomessa on. Pystyn ajattelemaan oman elämäni ajankäyttöä, työajan ja vapaa-ajan suhdetta, ja tekemään valintoja nykyään oma hyvinvointi edellä. Mutta vähemmälläkin materiamäärällä ihan varmasti tulemme toimeen! Tosiasia on, että meidän mielemme on täynnä jo varhaislapsuudessa omaksuttuja sääntöjä, niitä itsestäänselvyyksiä, joista on tullut pahimmillaan ainoita totuuksia. Työn merkitystä ainakin on muistettu korostaa.

NYT LOMALLE LOMPS 😎💃

Torstain työpäivän jälkeen tankkasimme Kokkolassa diesel- ja vesitankit täyteen ja aloitimme lomamme. Nyt siis tarkoituksena oli kokeilla seilata yhtä soittoa Ahvenanmaalle tyyliin ”toinen nukkuu, toinen seilaa”. Pitkiä legejä olemme ennenkin seilanneet avomerellä, mutta tämä olisi tuleva ennätys – ja hyvä harjoitus, mikäli jonakin kesänä matka jatkuu vielä etelämmäksi. Alku oli erittäin leppoista etenemistä, mutta päätimme edetä ilman moottorivoimaa. Purjehdimme kauniin Kokkolan saariston läpi, mutta avomerelle päästyämme aloimme seurata plotterin suoraa viivaa kohti Valassaaria. Muutama rahtilaiva eteni samaan suuntaan meitä nopeammin, mutta muuten merellä oli hyvin rauhallista. Merisään paikkoja ohitettiin enemmältikin.

Kohteliaisuuslippumme tänä kesänä

Valassaarten jälkeen käytimme moottorivoimaakin. Tuulta ei juuri ollut ja sekin oli vastaista, ja toisaalta meidän piti myös ladata veneen akkuja. Navigointitekniikka vie virtaa, samoin jääkaappi. Meillä on pieni aurinkopaneeli, mutta tätä kapasiteettia joudumme jatkossa lisäämään. Meri oli kaunis, ja pari hyljettäkin kävi meitä pinnalla moikkaamassa. Ne ihan oikeasti katselevat päätään pyöritellen, että ketäs te täällä oikein ootte. Perjantai-iltana vuorokauden matkanteon jälkeen aloimme valmistautua hieman kovempaan tuuleen, jonka tiesimme olevan sivuvastainen. Ennusteet kertoivat tuulen nopeudeksi muistaakseni 6-9 m/s, mutta tuosta kyllä jo osasimme ajatella, että sivuvastainen aallokko tulee nousemaan koko ajan pitkällä Selkämerellä. Päätimme syödä lämpimän ruoan hyvissä ajoin, kun vielä oli rauhallista. Olen kesällä 2008 kirjoittanut Penelopen lokikirjaamme seuraavan pätkän, kun ylitimme Perämeren Luulajan Junkön saarelta Hailuodon Marjaniemeen:

”Tästä reissusta opimme ainakin yhden asian. Muistakaamme jatkossa tehdä valmista sapuskaa esim. termospulloihin tai jotenkin. Nyt ei aikomuksista huolimatta ollut mitään mahiksia alkaa sisällä kokkailemaan, sen verran vellova keli oli. Eli lämmintä suolaista jatkossa mukaan! Nyt jouduimme olemaan koko päivän jogurtti- ja leipälinjalla (+ karkit). Merisairaus iski Lotalle tänä päivänä. Parit oksennukset matkan aikana, kun mikään ei pysynyt sisällä.”

No, emme näköjään oppineet. Vuosiin en ole kärsinyt merisairaudesta, minkä vuoksi kantapään kautta joskus opitut neuvot olivat jääneet unholaan. Olimme kyllä hyvin varanneet helppoa purtavaa ja nopeasti lämmitettävää ruokaa, mutta tietyssä pisteessä sitä ei enää kajuutasta mielellään hakenut. Kun tunnista toiseen keikkuu viikinkilaivassa vasta-aallokon koko ajan kasvaessa asteittain korkeammaksi, ja kun viikinkilaiva alkaa myös hyppiä keinumisen lisäksi, on siinä sisuskalut lujilla. Tuulen nopeus olikin loppujen lopuksi 10-11 m/s, joka on ihan okei toisella tuulen suunnalla. Tällaista menoa on kivakin mennä muutamia tunteja (kuten kapteenikin totesi "Celinda tykkää vauhdista."), mutta yli vuorokauden kestävä matka ei enää siltä tuntunut. Oksetti, väsytti, päätä särki - yökkäilin niin että lihakset kramppaili, nukahdin sitlooraan ja sisälle, en pystynyt syömään enkä juomaan, paleli, sydän hakkasi. Kaikki nämä oireet koin ja kunnolla. Valitettavasti tästä lauantain ikävästä päivästä ei ole yhtään kuvaa, mutta somehan näyttää yleensäkin elämästä sen siloitellumman puolen. Olin siis yksinkertaisesti niin huonossa kunnossa, että en pystynyt mihinkään. 

Kippari, joka hänkin kyllä oireili, mutta lievemmin, kuljetti minut urhoollisesti perille Ahvenanmaalle. Nousin ankkurointikaveriksi päästessämme perille Getan Östra Djupvikeniin lauantaina klo 23.30. Matka Kokkolasta tähän lahteen kesti 54 tuntia, ja ankkurissa keräilimme voimia seuraavat kaksi yötä. Viereisessä lahdessa on venesatamakin (Havsvidden), jossa kävimme kävelylenkillä (sup-laudalla maihin). Laiturin alkupäässä syväystä on 2,3 m, mutta polttoainetankin luona syväystä on ainoastaan 1,5 m, mikä hyvä tietää. Satamassa tapasimme ystävälliset ihmiset Turusta. He tarjosivat veneestänsä meille herkulliset ahvenkeitot, kiitokset heille!

 Östra Djupviken, Geta