Perämereltä Tampereelle

 

Syyspurjehdusta      

Tässä toissa viikonlopun seilaustilanteessa päänsisäinen jukeboxini alkoi soittaa inhoamaani biisiä ”Vielä on kesää jäljellä…”. Nooh, ei enää niin kesäinen meininki ollut, mutta hyvällä vaatetuksella purjehdus oli edelleen kuitenkin erittäin nautinnollista. Huikeisiin nopeuksiin on Celinda-rouva meitä syksyn tuulissa saattanut, ja viimeisellä reissulla pidemmän tovin saimme pitää jopa yli kahdeksan solmun vauhtia, ja yli seitsemän solmua koko matkan Oulusta Maijanleton poijuun. Ihan ennätysvauhteja siis meille. Ensi kesäksi tilaamme uuden genuan, joten ans kattoo sitten!

kuva kirjasta Ajatuksia aamuun 

Otin riskin ja ryhdyin tänä syksynä kokonaan yksityiseksi ammatinharjoittajaksi. Onneksi olen pyristellyt teknologisen kehityksen mukana siinä määrin, että uudet jutut eivät hirvitä, ja teen nyt työkseni lähes yksinomaan etäkuntoutusta. Tämä on mahdollistanut liikkuvamman elämäntavan, ja töitä voi tehdä mistä vain, kunhan nettiyhteydet toimivat. Niinpä toissa sunnuntaina viimeisen syyspurjehduksen jälkeen ajoimme alkuviikoksi kyläilemään Kankaanpäähän (sielläkin netti toimii 😊). Syksyisen harmaita päiviä tarjosi tämä taide- ja varuskuntakaupunki, mutta iltalenkkeily Kuninkaanlähteen maisemissa tuotti säästä huolimatta viimeinkin toivotun tuloksen, ja löysin ihanan tyttäreni avustamana ihan oikean kanttarellin. Enempi törmäsimme valevahveroihin, mutta saimmepa pitää omatoimisen sienikurssin opetellessamme näitäkin viimein tunnistamaan. Myös herkkutattien suhteen Kankaanpään maasto näyttäisi olevan parempi kuin omat lähimaastomme Kempele–Oulu-akselilla.

Onhan tämä varmasti se?!

Luin viime talvena Antti Röngän ja isänsä Petri Tammisen kirjeenvaihtoon perustuvan kirjan Silloin tällöin onnellinen ja ihailin nuoren kirjailijan kykyä sanallistaa kokemuksiaan ja tunteitaan – vieläpä niin, että moneen niistä pystyin helposti jopa samastumaan ikäerostamme huolimatta. Rönkä kirjoitti vallan ihastuttavasti itsensä ja isänsä sekä myös tyttöystävänsä persoonallisuuspiirteistä kuvaten itseään sekä nöyristelijäksi että anteeksipyytelijäksi: ”Minä en uskalla käyttää pyöränkelloa. Toisin kuin Sini. Lähden siitä että minun pitää väistää. Tämäkin piirre jakaa ihmiset armotta ryhmiin. Ryhmiin joihin kaikki maailman ihmiset voidaan jakaa. Niihin jotka väistävät ja niihin jotka eivät väistä. Ero on iso. En usko että väistäjä voi menestyä elämässä. Joten minua kiinnostaa, voiko väistäjä muuttua sellaiseksi joka ei väistä? Voiko pyöränkelloa opetella käyttämään?”

Uskon, että pyöränkelloa voi oppia käyttämään. Rimputuksen oppiminen saattaa kuitenkin vaatia harjoittelua, melkoisestikin. Itseensä todellakin voi alkaa uskoa ja luottaa, ja tätä kautta kasvaa uskallus tehdä asioita, jotka tuntuvat itselle oikeilta – välittämättä siitä, mitä mahdollisesti ympäristö ja oman pään sisälle luodut oletetut vaatimukset (ehkä yhteiskunnan normienkin taholta) sanovat. Yksi käyttäytymistämme määrittävä taho tänä päivänä on myös sosiaalinen media.

Röngän isä Petri kirjoittaa em. kirjassa kirjeessään pojallensa seuraavasti: ”Minusta näyttää, että sinun sukupolvesi elää enemmän viestinnän maailmassa kuin kouriintuntuvassa puiden ja peltojen ja katujen maailmassa. Teidän olemassaolonne on sen tarkkailemista, miten toiset teihin reagoivat – melkein kaikessa mitä teette, on joku toinen läsnä, kasvottomasti mutta vahvasti. Tuollaisessa myllyssä oma minäkäsitys on jatkuvassa pyörityksessä. Tarvittaisiin erityistä mielenmalttia, jotta kykenisi erottamaan itsensä monista omakuvan heijastuksista ja kuvitteellisista heijastuksista.”

Sosiaalinen media puhututtaa varmasti meitä kaikkia sen käyttäjiä, sillä hyötyjä ja haittoja on helppo listata. Antti Rönkä kirjoitti myös kolumnin samaisesta aiheesta (En pysty jättämään Instagramia, vaikka todella yritin; https://yle.fi/uutiset/3-12615661).

Sting, Tampere 20.9.2022 (kuva: Annika)

Mutta onhan tämä some kuitenkin vänkä väline, sillä ihan tällainen tavallinen tallaaja voi lähestyä ihan ketä vaan. Lähetin Kankaanpäähän ajellessamme suurelle idolilleni Stingille viestiä, joskin tietty vitsillä mutta kuitenkin. Kankaanpäähän suuntautuneesta reissusta saamme nimittäin kiittää Stingiä; tiistai-illan ohjelmassamme oli Stingin Tampereen-konsertti, ja Nokia Areenakin tuli nyt sen myötä katsastettua. Tosi kova keikka, ja sekä Policen että Stingin tuotantoa kuultiin illan aikana kattavasti, jälleen kerran – mutta Russiansia ei tullut, vaikka sitä häneltä toivoin. Gordon Matthew Thomas Sumner ei vastannut viestiini, ei edes tykännyt.