Kristiinankaupunki-Katanpää (Kustavi)
Kristiinankaupungista Celinda seilasi edellisen kesän tapaan Kustavin ulkosaaristoon, Katanpään saareen. Matka oli kolea ja osan matkaa hyvin märkäkin. Jälleen tarvittiin talvivaatteita paksumpi kerros kampetta, ja esim. yläosa minulla oli seuraavanlainen: rintsikat, t-paita, fleecepusero, karvainen lämpötakki, untuvatakki sekä paukkuliivit. Hanskoja ja kintaita meni matkan aikana neljä paria – aina edellisten kastuttua hain kaapista kuivat tilalle. Talvikintaat kastuivat siksi, että satuin juuri vinssaamaan fokkaa, kun ison purjeen lazy jackista lorahti ämpärillinen vettä käden päälle. Että semmoista.
Katanpäässä oli aikaa kerätä voimia, lueskella, kalastella ja odotella kovien tuulten loppumista. Minulle sydäntä särkevää oli seurata joutsenäitiä, joka niin huolellisesti vartioi pientä poikastaan. Emo ei päästänyt pienokaista 1-2 metriä kauemmaksi, ja syykin meille selvisi: sataman työntekijät kertoivat, että kyseinen emo oli saanut viisi poikasta, mutta pedot olivat vieneet niistä jo neljä. Tämä yksi on siis enää jäljellä. Pitkään ihmettelin, missä isä luuraa, mutta toisena päivänä näin emon ja poikasen uivan lahden yli Katanpään niemenkärkeen, jossa isä odotti.
Tämä tarina ei sitten päättynytkään hyvin, sillä kolmantena päivänä poikasta ei enää näkynyt. Sen sijaan merikotka kierteli saaren ympärillä tiirojen pesimäaluetta häiritsemässä, ja ilmeisesti se oli syypää myös pienen joutsenpoikasen katoamiseen. Olimme uistelemassa Katanpään etelärannoilla, kun saimme seurata merikotkan uljasta lentelyä läheltä.
Luinpa kesän alkajaisiksi kaksi 1980-luvun loppuun sijoittuvaa romaania, joiden tarinat paikantuivat Keski-Eurooppaan ennen rautaesiripun murtumista. Tavallisuudesta poikkeava romaani oli Petri Tammisen uusin pienoisromaani Sinua sinua. Kyseessä on autofiktiivinen teos, jossa Tamminen kertoo nuoruutensa rakkaudesta Prahasta. Teos on erilainen romaani luettavaksi myös sen sisältämien valokuvien ansiosta, ja valokuvat ovat itsensä Petri Tammisen 1980-luvun lopussa ottamia. Pidän todella paljon tästä Tammisen minimalistisesta tyylistä, jota ilmeisesti modernismiksikin voidaan kutsua. Itä-Berliinistä alkava Jenny Erpenbeckin teos Kairos oli myös itselleni hyvin poikkeuksellinen kokemus. Ajatus, että tarttuisin romaaniin, jossa kuvataan näinkin väkivaltaista rakkautta, tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Keltaisen kirjaston listalta tämä kuitenkin vastaan tuli, ja tarina olikin hyvin koukuttava ihmissuhdekuvaus, minkä lisäksi koin hyvin valaisevaksi lukea tällaista yhteiskuntapoliittista sisältöä proosan muodossa. Erpenbeck oli minulle uusi kirjailijatuttavuus, mutta taidanpa nyt tutustua muihinkin häneltä suomennettuihin teoksiin.
Matka jatkuu nyt Ahvenanmaalle.
Kommentit
Lähetä kommentti