Merelle mieleni tekevi...

 

Kävimme viikonloppuna katsastamassa Oulun Merenkävijöiden majan Iin Röytän saaressa. Hiihdimme lauantaina mukavassa vastatuulessa (15-20 m/s) noin kolmen kilometrin matkan Praavasta saareen, ja kökötimme illan täysi talvivarustus päällämme takkatulen ääressä kirjoja lukien. Onneksi vanhat Haltin talvimakuupussit pelittävät edelleen – pipo päässä tarkeni hyvin nukkua.

Ammattilaiset saaren edustalla jo ”veneilivät”.

Nyt on kevätpäiväntasaus, joten voi kai tässä vähitellen itsekin alkaa suunnitella kesän seilauksia. Ja Celindan varustelu etenee, kiitos ahkeran kipparin! Tällä viikolla Schenker toi meille uuden pelastuslautan, jonka kylläkin toivon jäävän käyttämättömäksi (kuuntelinpa kuitenkin Kerkko Koskisen hienon Mayday-biisin tähän väliin).

Tavoitteena kesällä olisi viettää mahdollisimman paljon aikaa Celindassa asustellen, varsinkin nyt, kun me molemmat voimme siirtää toimistommekin sinne heti veneen vesillelaskun jälkeen. Pandemiasta johtuen kaksi kesää on mennyt käymättä Ruotsin puolella, joskin toissa kesänä Valassaarten länsipuolella seilatessamme naapurin rannikko sentään häämötti horisontissa. Perämeren pohjukka Ruotsin puolella kokonaisuudessaan, aina alas Högakustenin eteläpäähän saakka, alkaa olla jo melkoisen tuttua. Kaunista on sekä Suomen että Ruotsin puolella, joskin eri tavoin pohjoisempana ja etelämpänä. Mutta onhan siinä jotakin eksotiikkaa astetta enemmän, kun kuulee ruotsia ja maksaa kruunuilla. Ruotsin kielen käyttäminen on itselläni kuitenkin jäänyt niin vähäiseksi, että mieluummin hoidan asiani ja kommunikointini länsinaapurissa englannilla. Jos kuitenkin jostakin syystä päädyn aloittamaan vuoropuhelun ruotsiksi, lipsahtaa seuraavassa repliikissäni jo ruotsin sijaan: ”Si si.”

Kielitaidon merkitystä nykymaailmassa ei varmastikaan liikaa voi korostaa, sillä niin paljon laajemmat mahdollisuudet kielitaitoisella ihmisellä on sekä työmarkkinoilla että vapaa-ajan kohtaamisissakin. Peruskoulussa ja lukiossa itselläni oli vieraina kielinä ainoastaan englanti ja ruotsi. Koin vieraiden kielten omaksumisen haastavaksi, ja kieliopinnot pystyin pitämään minimissään, kun keskityin lukiossa pitkään matematiikkaan. Mutta yliopistossapa pitikin sitten mennä uuden vieraan kielen alkeiskurssille, sillä logopedian opinnoissa tuli suorittaa tekstin ymmärtämisen koe kolmesta vieraasta kielestä. Italia kiinnosti minua maana ja kulttuurina, minkä lisäksi kieli ääntyi mukavasti suomalaiseen tyyliin konsonanttien ja vokaalien vaihtumisen suhteen. Opiskelin sitten italiaa kaksi vuotta, läpäisin tekstin ymmärtämisen kokeen ja myöhemmin opin sitä vähän jopa puhumaan.

Tähän istahdin Sisiliassa. Tekstin mukaan matkan tarkoitus ei ole uusien maiden etsiminen, vaan uusien silmien saaminen.

Autismikirjon henkilöt, joiden kanssa olen saanut työskennellä parikymmentä vuotta, näkevät maailman aivan erilaisilla silmillä. Harva se viikko törmään heidän kanssaan mitä hämmästyttävimpiin tilanteisiin. Suosittelen lukemaan ilmastoaktivisti Greta Thonbergin perheen kirjoittaman kirjan Sydämen asioita – perhe ja planeetta kriisissä, jos haluat ymmärtää enemmän tästä autismikirjon ihmisten tavasta nähdä asioita. Ilmastokysymykseen kaiken energian suuntaaminen on Gretan juttu, ja vähitellen elämäntapamuutoksen tekee koko perhe. Tietynlainen ehdottomuus luo usein valtavan suuret haasteet autismikirjon henkilöiden perheille, ja luulenpa, että tämä kirja avaa silmiä laajemminkin niille kysymyksille, joita erityislasten vanhemmat joutuvat ratkomaan joka ikinen päivä. Luonnollisesti kirja on myös sanomaltaan, ilmastoherättelijänä, erittäin vaikuttava.

Pyrin siis vinkkaamaan hyviä kirjavinkkejä aina, kun olen jonkin antoisan kirjan lukenut. Otan mieluusti käsiini ihmissuhdeproosaa sekä eri kulttuureihin sijoittuvia teoksia. Näistä molempia tarjolla oli Meri Valkaman esikoisromaanissa Sinun, Margot, jossa pääsin sisälle entisen DDR:n elämään yksilötasolta kuvattuna. Pakko tunnustaa, että tietoni Itä-Saksasta olivat suppeat ja mielikuvani maasta varsin ankeat. Äkkiä kysyttäessä mieleen nousee vain muutaman vanhan poliitikon nimi ja tietenkin yliluonnollisen ylivoimaiset yleisurheilijat 80-luvulta. Valkaman teos tempaisi mukaansa heti ja lukeutuu nyt niihin kirjoihin, joista tavataan sanoa, ettei sitä malttanut laskea käsistä. Nyt katson uusin silmin myös tuota entisen Itä-Saksan aluetta – ja kulttuurin avulla tämäkin tapahtui!

Lukemisnautinto on parhaimmillaan, kun pääsee nauttimaan teoksen mielenkiintoisista virkerakenteista ja rikkaasta sanastosta. Minusta on ihana makustella esimerkiksi välimerkkien käyttöä, jolla kirjoittaja rytmittää kielen haluamaansa muotoon. Viime aikoina olen valinnut lukemiseni enimmäkseen kotimaisen kirjallisuuden tarjonnasta ja viime kesänä löysin Joel Haahtelan teokset, joiden erityisen kaunis kieli on ollut vangitsevaa. Suosittelen lämpimästi.