Vesillä ollaan!

Kovasti töitä keväällä vaadittiin, että päästiin tähän pisteeseen. Celinda on nyt seilaamassa kolmatta viikonloppua, ja pidennettynäkin näitä on saatu vietettyä. Ensimmäistä kertaa Johteenpookin satamassa veneemme laskettiin veteen hurjan isolla nosturilla.

    

Viime viikonloppuna saimme ihania sukulaisvieraita mukaamme, ja meno oli villiä. Meillä on paha tapa käyttää vieraita hyväksemmekin. Emme itse mitenkään mielellään nouse korkealle, vaikka hyvin usein sitä erilaisten tornien ja vuorten kohdalla mieluusti teemmekin. Mutta mastoon – ei kiitos, jos ei ole pakko! Mastoa laittaessamme joku köysi jäi kaikesta huolellisuudesta huolimatta väärälle puolelle, mutta no problems: kipparin veli nostettiin sähkövinssillä korkeuksiin, ja homma hoitui näppärästi. Kiitos Jukka!!

Kirjatkin ovat nyt tohinakevään aikana edistyneet hitaammin, mutta eiköhän nyt täällä vesillä pääse taas keskittymään oleelliseen. Kuten jo aiemmin tuli todettua, lukeminen on itselläni osoittautunut oivalliseksi apukeinoksi, kun haluan tutustua ja oppia ymmärtämään ihmisiä, jotka tulevat muista kulttuureista. Keväällä luin useamman Ranskaan sijoittuvan romaanin. Isoa hypetystä osakseen saaneen Èdouard Louisin lyhykäinen uutuusteos Kuka tappoi isäni avasi todellakin silmiä ranskalaisen luokkayhteiskunnan ymmärtämiseen ja Ranskan politiikkaan. Ja vähintään yhtä yhteiskunnallinen Ranskaan sijoittuva teos oli Annastiina Heikkilän esikoisromaani Vapaus valita kohtalonsa. Heikkilän toimittajatausta selittänee sen, että koin teoksen hieman liiankin tietopitoiseksi, mutta kirjailijan syvä perehtyneisyys on toki myös iso ansio; ja mikäli janoat tietoa ja haluat pohtia eurooppalaisten yhteiskuntien eroja, niin suosittelen.

Seilasimme, ja lopuksi kyllä moottoroimmekin, eilen sateessa ja paisteessa Oulusta Maijanlettoon poijuun yöksi. Aamulla sitten heräsimme sumuun. Säät kuvastavat hyvin ihmisen mielenmaisemia. Joskus elämme sumussa, minkä olen itsekin joitakin vuosia sitten joutunut kokemaan. Luin keväällä Pekka Saurin uusimman kirjan Onnen harha, ja tämä kirja oli, kuten Sauri itse toteaa, ”diippiä shittiä”. Ei siis todellakaan mitään kevyttä luettavaa, vaan kovasti keskittymistä vaativaa filosofiaa. Voin yhtyä Saurin ajatuksiin elämästä lähes täysin, siis lähes; koin kovasti yhteisyyttä ja samuutta Saurin kokemusten kanssa. Ja mielestäni erityisen hienoa on, että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka pystyvät kielellistämään elämän peruskysymyksiä ja ihmisyyttä omakohtaisen kokemuksen kuvaamisen kautta näin syvällisesti – kirjoittajan täytyy olla todella älykäs.

Lopuksi perhostervehdys Iin Röytästä. Luonnon monimuotoisuutta pyritään tukemaan Natura 2000 -hankkeen avulla, ja Röytän luontopolku on itselleni tutuin esimerkki Natura-alueista. Katsopas, mitä alueita sinun läheltäsi löytyy!