Kesän pitkä
purjehdusreissu on alkanut. Lähdimme Oulusta jo juhannuksen aatonaattona: ensin
Maijanlettoon yöksi ja siitä juhannusaattona Hailuodon Marjaniemeen jatkaen. Hieno
juhannussää tällä kertaa, ja Marjaniemen satamassa paljon hyviä purjehdusystäviä.
Juhannusaatto Hailuodon Marjaniemessä
Juhannuspäivän aamuna köydet irti ja keula kohti Kokkolaa. Muita ei merellä näkynyt. Mustakarille asettauduimme
tekemään viimeistä työviikkoa. Hurjat helteet olivat läsähtäneet Suomen päälle
pidemmäksi aikaa, ja vene taisi ollakin vallan mainio toimipiste viimeisille
työpäiville. Enpä muista ennen työpäivän aikana uineeni, mutta tässäpä se
olikin helppoa, ja Mustakarilla tuli uitua kaikkina vuorokaudenaikoina. Jotenkin
erityisen hieno uintiretki sattui iltana, jolloin joku paikallinen firma piti
satamassa kesäjuhliaan, ja Olavi Uusivirta oli heillä viihdyttäjänä (ilman
bändiä). Satuin nautiskelemaan linnunmaidon lämpöisestä merivedestä, uiden rauhallisesti
juuri Uusivirran setin kahden viimeisen biisin aikana: ”Olin onnellinen mitä sä
luulit, olin onnellinen mitä sä luulit. Olet nuori ja kaunis…” Tässä kohtaa
alkoi onnellista uimaria hymyilyttää! Uin sitten erään
pienen laiturin vierestä, ja siinä istuvat kaksi västäräkkiä päästivät ihan
lähelle, parin metrin päähän. Olavin viimeinen biisi lähti siitä liikkeelle: ”Heii... On niin helppoo olla onnellinen, Heii... Ja tyytyy siihen mitä on..." Tässä oli the moment!
Kokkola, Mustakari
Musiikki
kulkee aina mukanani eri muodoissaan, ja sen myötä olen saanut elämääni erittäin syviä
tunne-elämyksiä. Joskus ihminen kokee vahvasti olevansa osa jotakin isompaa
kokonaisuutta, ja näen sen niin, että silloin minä koen kuuluvani juuri siihen
paikkaan, missä olen – olen osa ympärilläni olevaa luontoa. Kyseessä on se hetki,
kun ”tässä ja nyt on kaikki, mikä on tärkeää”. Vuosia sitten edellisessä
Penelope-veneessämme Maijanletossa koin tuollaisen hetken vahvasti. Heräsin
veneessä päiväunilta, ja radiossa soi Vanhoja poikia viiksekkäitä. Kuuntelin
kappaleen selälläni loppuun saakka nautiskellen (”…huuliharppuaan soittaa ja
norppa, nousee pinnalle pärskähtäen…”), nousin ylös ja katsoin veneen
ikkunasta: veneemme vieressä nousi meren pinnalle hylje.
Eläimistä ja luonnosta aasinsilta seuraavaan: Luin vähän
aikaa sitten mielenkiintoisen artikkelin Chigagon yliopiston filosofian
laitoksen professorista, Martha Nussbaumista, joka oli vierailulla Oulun
yliopistossa (Kaleva, 27.6.2022). Hän kertoi haastattelussa, miten ihmisen
valta ulottuu joka puolelle: merten eläimet joutuvat nielemään muovia,
muuttolintuja kuolee ilmansaasteiden vuoksi ja maalla monien lajien elinympäristöt
ovat tuhoutuneet tai tuhoutumassa. Nussbaumin mukaan vaikeimmassa asemassa ovat
tuotantoeläimet. Hänen kuvatessa filosofian merkitystä, kun maailma tarvitsisi
enemmän harkintaa ja eettisyyttä, valkeni itselleni yhä paremmin, miten
monitieteisesti isot ongelmat on ratkaistava. Ei riitä substanssiosaaminen varmaankaan
millään sektorilla yksin, jos ihmiset eivät pysty yhdessä eri näkökantoja yhdistellen
löytämään ratkaisuja isoihin kysymyksiin. Tämähän lienee suoraan siirrettävissä
demokraattiseen päätöksentekoon esimerkiksi valtakunnan politiikassa. Ilolla
luin Nussbaumin kommentin, jossa hän kertoi Oulun yliopiston tekevän häneen
suuren vaikutuksen sen vuoksi, että Oulussa korostuu monitieteisyys. Kyllähän
se on sisältö, joka ratkaisee Oulun yliopiston kohtalon – ei se, onko rakennukset
Raksilassa vai Linnanmaalla.
Life-line Selkämeren ylitykseen
Viime torstaina lähdimme
työpäivän jälkeen pitkälle legille Kokkolasta kohti Ahvenanmaata. Tarkoituksena
oli seilata pysähtymättä suoraan saariston pohjoisimpaan kolkkaan. Tuossa
kuvassa tyttöä vielä hymyilyttää, mutta kerronpa seuraavassa tekstissäni, miten
tämä pitkä seilaus sujui. Terveiset Nötvikenistä!
Kommentit
Lähetä kommentti