Kuukauden päästä Celinda on vedessä!
Uusi genoa on valmiina hyvissä ajoin ennen Celindan vesillelaskua – kiitos Elvströmin ompelijoiden!
Talvilomaviikolla
Harrikin harrasti ompelua tehden meille meripunkkaa, jotta myös pidemmät legit
menisivät jatkossa helpommin kuin viime kesänä. Tuolloin univuoroilla nukuimme
keulassa, ja sehän ei aallokossa todellakaan aina levolta tuntunut. Monta
muutakin uutta asiaa ensi kesäksi Celinda jälleen saa: mm. pari uutta
aurinkopaneelia sekä pilssiveden hälyttimen, jota kippari lähti asentelemaan jo
toisena pääsiäispäivänä. Pääsiäistä edeltävä viikko kului upeassa kevätsäässä
hiihtäen Saariselällä, mutta nyt sukset naulaan – ja kuukauden päästä Celinda
on jo vedessä!
Tunturilla
ja ulkomeren saaressa ihminen kyllä tuntee paikkansa maailmassa. Samoin
tietenkin avomerellä seilatessa mittasuhteet ovat kohdillaan. Ja kun tulee
tuuli, joka pakottaa olemaan useamman vuorokauden samassa satamassa. Silloin
minulla on aikaa olla itseni kanssa eikä elämä kävele ylitse. Silloin joutaa
lukemaan, kirjoittamaan, olemaan rauhassa. ”Äänikirjakirjallisuuteen” en silti
mielelläni sorru. Mielestäni äänikirja ei ole kirja, koska siinä ei pääse
kirjoitetun kirjan tavoin makustelemaan kieltä, kielioppia, välimerkkien
käyttöä. Yhden poikkeuksen olen kuitenkin nyt tehnyt: viimeisen vuoden aikana
olen nautiskellut Juhani Karilan uskomattoman romaanin Pienen hauen
pyydystys ensin lukemalla, sitten pitkillä automatkoilla kuuntelemalla kyseisen
äänikirjan, ja viimeisimmän elämyksen teoksesta tarjosi Oulun
kaupunginteatteri. Kaikki täyden kympin arvoisia kokemuksia! Painetun kirjan ei
soisi kuoleva, joskin sen verran itsekin olen tinkinyt, että luen kirjani nykyään
digitaalisesti. Maksan kuukausittain pienen maksun Nextorylle siitä, että saan
lukea rajattomasti kirjoja. Näin uusimmatkin kirjat ovat heti saatavillani
vaikkapa pitkällä kesäisellä purjehdusreissullamme.
Talvella luin myös inspiroivan artikkelin Kodin Kuvalehdestä (valitettavasti lehden numerotieto on hukassa) luonnonkosmetiikan ja kasvilääkinnän uranuurtajasta Virpi
Raipala-Cormieristä, joka ei malta jäädä eläkkeelle, vaikka onkin jättänyt perheyrityksensä
(Frantsilan Luomuyrttitila) johtamisen. Aktiivisella – ja tietenkin terveellä – 70-vuotiaalla työ on
elämäntapa, ja stressaantuneille hänellä olikin antaa yksinkertainen viesti:
”Sanon aina, että joogatkaa, meditoikaa ja syökää enenevässä määrin luomua ja
kasvisruokaa. Jokainen on lopulta itse vastuussa itsestään. On suuri siunaus,
kun hoksaa, miten elämästä voi tehdä oman taideteoksensa. Itselläni on peloton
tunne ja koen olevani turvassa. Kun tekee parhaansa, hyvä tulee.
Tarkistin vast’ikään itsekin tulevan eläkkeeni määrää samalla pohtien, kuinka kauan työuraa on vielä jäljellä. Ja onhan sitä… Ei minulla silti mikään kiire eläkkeelle ole; varsinkaan nyt, kun työni on ”omissa käsissäni”, ja minulla on melkoinen vapaus tehdä sitä eri paikoista. Reissun päälle olivat muuten lähteneet monet lintulajitkin, Liminganlahdella saapuvia lentoja on nimittäin ruuhkaksi asti:
Käykää ihmiset Liminganlahdella (https://www.luontoon.fi/liminganlahdenluontokeskus), luontokeskus kehittyy koko ajan. Upea retkeilypaikka!
Kommentit
Lähetä kommentti