Kristiinankaupunki-Katanpää-Lappo-Utö
Kustaviin kuuluvaan Katanpään satamaan
seilasimme Kristiinankaupungista erittäin vauhdikkaasti 16 tunnissa. Jälleen yö vedettiin
vuorovedoin, ja tämä yö oli erittäin sateinen, joten vahtivuoroja vaihtaessa
piti myös vaihtaa kuivempia vaatteita. Tuulta oli riittävästi, samoin
aallokkoa, josta osa oli uutta ja osa vanhaa eli eri suunnista tulevaa.
Sateinen sää teki yhden vuoroista aika pimeäksikin, ja minun piti tässä
keinunnassa oksentaakin pari kertaa oman vahtivuoroni aikana. Katanpään satama
sijaitsee Lypyrtin linnakesaaressa ollen entinen vankien ja varusmiesten saari.
Luontopolun varrella saa tutustua saaren historiaan, ja tapasimme metsälenkillä peurojakin. Satamassa oli oikein mukavat palvelut, ja illalla makkaraa
paistaessa saatiin nauttia ruotsalaismiehen komeasta laulusta ja
kitaransoitosta.
Seuraava satama, Lappo, sijaitsee jo Ahvenanmaan puolella Brändön kunnassa, joten saimme nostaa vieraslipun oikeanpuoleiseen saalinkiin (tänäkin kesänä vasemmassa saalingissa pidämme Ukrainan lippua). Lappo tarjosi mahdollisuudet jopa pyykinpesuun, jota tietenkin hyödynsin. Satamassa on pieni lähikauppa, jonka sisällä myös paikallinen kirjasto sijaitsee. Yhden yön vietimme täälläkin, ja kävimme kävelylenkillä idyllisellä kylätiellä.
Seuraavaksi moottoroimme itsemme Utön
saareen. Tiedossa oli jälleen kovia vastaisia tuulia, joten asennoiduimme
jäämään tälle ihanalle saarelle useammaksi päiväksi. Hauska yhteensattuma oli,
että tapasimme täällä myös Celindan entiset omistajat!
Utössä oli aikaa testata uusi
kumiveneemme, jolla kävimme kala- ja uintireissulla Utön Gloetissa. Illallisen
alkupalana saimmekin nauttia kipparin saamasta mukavan kokoisesta ahvenesta.
Opastettu kierros Utön kylässä oli erittäin antoisa. Kuulimme saaren
mielenkiintoisesta historiasta, ja totta kai pääsimme käymään majakassa.
Majakan neljännestä kerroksesta
löytyvä kirkko oli mukava nähdä juuri nyt, kun samaan aikaan luin Johanna
Venhon kirjoittamaa upeaa elämäntarinaa arkkihiippakunnan piispa Mari
Leppäsestä. Venho ja Leppänen matkustivat yhdessä Leppäsen elämän tärkeissä
paikoissa, ja kävivät myös syysmyrskyllä Utössä retriitissä. Saaressa ollessani
minun oli helppo eläytyä kirjan tunnelmaan, ja ko. kirjan lukemisen jälkeen
arvostukseni tätä vanhoillislestadiolaisuudesta irtautunutta naista kohtaan
kasvoi entisestään. Ja nautin Venhon tekstistä todella paljon! Kirjan luettuani
jäin pohtimaan, että itselleen tärkeisiin arvoihin kannattaa keskittyä ja
pyrkiä elämään ne mielessään. Edellisiltä sukupolvilta peräisin olevien
vanhojen perinteiden ja käytäntöjen ei tarvitse olla minun tarinaani, ja ihan
itse voin valita.
Iloisena luin juuri Tiede-lehdestä (7/2024, s. 7), että romaanien lukeminen kehittää älyä, – ja kukapa nyt tyhmä haluaisi olla? – joten lukekaamme ihmiset. Älkääkä unohtako lapsia, lukekaa heillekin. Mikäpä sen parempaa yhdessäoloa!
Kommentit
Lähetä kommentti