Enklinge-Simskäla-Västra Djupviken

Enklingestä meillä oli muka tiedossa noin 14 merimailin ”pikamatka” Västra ja Östra Simskälan väliseen lahteen (Norrsundet) ankkuriin tarkoituksena sitten seuraavana päivänä käydä kumiveneellä Simskälan saarella sijaitsevassa Anni Blomqvistin kotitalossa, joka toimii nyt museona ja kirjailijaresidenssinä. Purjehdushan sinällään sujui oikeinkin mallikkaasti, kun ensin jonkin aikaa odottelimme lilluen tuulten viriämistä. Vauhti lisääntyi matkan edetessä, ja Simskälaa lähestyessä laitoimme veneen hyvistä kaiuttimista Myrskyluodon Maijan kuulumaan isosti ja komeasti. Ankkurointipa ei sitten Simskälan lahdella ollutkaan niin yksinkertaista; tolskasimme varmastikin 1,5 tuntia lahdella pitävää ankkuripaikkaa etsien. Toisaalta, hukkaan ei mennyt tämäkään touhuilu, sillä näin ensimmäisen kerran eläessäni läheltä haikaran! Se tepsutteli pienellä kalliolla kaislojen vieressä, kunnes lopulta lähti lentämään viereisen ison kaislikkoalueen yli.

Näkymä Anni Blomqvistin kotitalon ikkunasta

Myrskyluodon Maijan kirjoittajan kotitalossa kuuntelimme pienen esittelyn sekä englanniksi että ruotsiksi. Paljon on surua Blomqvist elämänsä aikana kokenut, ja ilmeisesti tämä suru on ollut iso vaikuttaja sille, että hän on alkanut kirjoittaa. Myrskyluodon Maijan menestys oli niin huikea, että Blomqvist sai vuonna 1976 jopa Jussi-patsaan (paras käsikirjoitus Åke Lindmanin ohjaamaan tv-sarjaan Myrkyluodon Maija), joka myös oli talossa nähtävillä.

Celida ankkurissa Västra Djupvikenissä Getalla

Etenimme Getan alueelle tutuille seuduille. Kävimme vilkaisemassa Östra Djupvikenin, joka oli rakennettu täyteen luksusmökkejä sitten viime käyntimme (kolme vuotta sitten). Jatkoimme hieman länteen päin ja ankkuroiduimme myös tuttuun Västra Djupvikeniin. Täällä ankkuri piti heti oikein hyvin, ja kumiveneellä maihin siirryttyämme kävimme kiertämässä ihanan Getabergenin luontopolun. Reitin varrella nautimme kalahampurilaiset, ja matkalla näimme myös kalliokiipeilijöitä.

Getabergenin luontopolulla

Edellisessä tekstissäni kerroin lukevani Topi Borgin kirjaa Normaaliusrodeo, ja haluan laittaa tähän loppuun suoran lainauksen tästä hienosta teoksesta (teksti on kirjan kappaleesta Luonto on rauha):

”Kun muistelen harmaahaikaran lentoa, muistan tyyneyden, kiitollisuuden, rentouden ja tyytyväisyyden ympäristöäni ja itseäni kohtaan. Kun olin tuossa hetkessä, välittämättä mistään muusta, unohtaen pelkoni ja tuskani, tiesin että olin löytänyt jotain erityistä. Palaan tunteeseen usein. Luonnon voima, rauha ja kauneus pystyvät muuttamaan ihmisen elämän ja antamaan sille tarkoitusta, ohjaamaan meitä paikkoihin, joita emme tienneet pystyvämme rakastamaan.

Minä uskon luonnon voimaan. Uskon itseni löytämiseen luonnon keskeltä. Uskon valtameressä onnellisena uimiseen. Uskon että ihminen pystyy löytämään oman paikkansa ja siellä ihmiset, joiden kanssa voi olla oma itsensä, eikä joku muu. Se paikka, jonka olen suurella kiitollisuudella löytänyt (vaikka olin siellä alusta asti), on paikka jossa olen yhtä ympäristöni kanssa. Luonto on rakkauden jälkeen maailman kaunein luomus.”