Maisaaresta vähitellen kohti Oulua
Leveysasteet vaihtuivat kivuttomasti kohti pohjoista pääasiassa upeiden myötätuulten saattelemana. Lähdimme Maisaaresta kohti pohjoista 29.7., ja pelkällä reivatulla isolla saavutimme kapealla saaristoreitillä huikeat nopeudet. Suomen rannikkoa edettiin vähitellen omille tutuille seuduille seuraavaa reittiä: ankkuripaikka Kustavin edustalla Munkoora-saaren pohjoispuolella, Uusikaupunki, Raippaluoto, Monäs, Mässkär, Hailuodon Marjaniemi ja Oulu. Ouluun saavuimme 11.8.
Paluumatkalla kokeilin ensimmäisen kerran Scopoderm-laastaria, josta moni purjehtija on saanut helpotusta merisairauteen. Itse en herkimmästä päästä ole sairastumaan, mutta vähän isommassa aallokossa matkan jatkuessa pitkään saattaa etova olo yllättää – ja sehän ei mukavaa ole. Kokeilin nyt parilla pidemmällä legillä tätä reseptillä saatavaa laastaria, ja hyvin positiiviset kokemukset tästä nyt on. Erityisesti myönteinen vaikutus tuli esille siinä, että pystyin aallokossa jopa kokkaamaan ihan sujuvasti. Ja olisin muuten voinut vielä jälkiruoatkin väsätä! Lääkkeen sivuvaikutuksia minulle ei onneksi tullut mitään, vaikka isolla prosentilla käyttäjiä näitä ilmenee (näköhäiriöitä, huimausta, suun kuivumista, uneliaisuutta jne.).
Kesän pitkän reissun päätteeksi pohdin, mitä satamaa voisin
äänestää vuoden vierasvenesatamaksi. Erittäin myönteinen kokemus oli jälleen
Uudenkaupungin satamasta (Pakkahuoneen satama). Siellä on kaikki tarvittava
hyvin saatavilla: suihku- ja saunatilat olivat naisten puolella kerrassaan
hulppeat, satamasta löytyy kahvila, kalakauppa jne., ja ruokakaupatkin ovat
kävelymatkan päässä. Miljöö on kerrassaan kaunis, ja ranta on kaikkinensa hyvin
viihtyisäksi laitettu.
Lukusektorille sitten taas tässä lopuksi: Uutisista en hirveästi taaskaan positiivista ole löytänyt. Ehkä ainoa sellainen on uutisointi jokavuotisesta ilmakitarakisailusta Oulussa, ja varsinkin nyt, kun maailmanmestaruus tuli Ouluun! Muuten sitten esim. Suomen talouden tilasta kertovat uutiset ovat koko ajan niin negatiivisia, että en kyllä kohta kaikkea usko; ei kai tilanne nyt oikeasti voi niin huono olla. Ymmärrän toki, että jos säästää pitää niin silloin säästetään. Mutta maailma on valintoja täynnä, ja säästökohteita kyllä löytyy eettisemminkin kuin mitä hallituksemme nyt on puuhannut. Sellaisten yritysten ja elinkeinojen tukeminen, joilla ei oikeasti ole minkäänlaista tulevaisuutta, tukeminen kummastuttaa. Tästä tietenkin päivänselvä esimerkki meillä on turkistarhaukseen rahojen syytäminen edelleen, vaikka naapurissa Ruotsissa viimeisetkin tarhat ovat tänä kesänä loppuneet. Tähän alasajoon ei Suomen hallituksella ole poliittista tahtoa löytynyt.
Olen jatkanut maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden romaaneihin
tutustumista. Nyt kerrassaan upea lukukokemus on (kirja ei aivan vielä ole
lopussa) Irene Zidanin esikoisromaani Isäni appesiininkukkien maasta. Zidan on suomalainen,
toisen polven siirtolainen, ja ilmeisesti hänen oman elämänsä kokemukset romaanissa
ovat vahvasti tekstin taustalla. Gazan tilanne koko karmeudessaan on tänä
päivänä aivan hirvittävä, ja Zidanin romaanissa näkökulma on palestiinalainen. Lähi-idän
tilanne on ollut aina minulle hyvin vaikea hahmottaa. Ei se ollenkaan selkeä
ole vieläkään, mutta hieman lisää ymmärrystä tämä hieno romaani on tarjonnut. Suosittelen
lämpimästi tarttumaan tähän teokseen!
Kesä ja seilaus jatkuvat vielä, ja Perämeren kuulumisista sitten lähiaikoina.
Kommentit
Lähetä kommentti