Celinda talviteloille, miehistö Portugaliin

Celinda valmistautuu tässä talven viettoon. Hän nousi vedestä syyskuun viimeisenä lauantaina.

Fokalle tehtiin tänä syksynä kunnon pesut

Mastoa oli irrottamassa enemmältikin ystävällisiä ihmisiä, ja tässä vielä huolelliset pakkaamiset ennen katokseen viemistä

Heti, kun Celinda oli päässyt kuivalle maalle, suuntasimme kohti Portugalia – tässä vaiheessa vielä lentäen. Ajatuksena on tutkailla Portugalin satama- ja telakkavaihtoehtoja tulevaisuutta silmällä pitäen. Lissaboniin laskeutumisen jälkeen poimimme vuokra-auton Europcarilta ja lähdimme kuitenkin aluksi pariksi päiväksi todella vanhaan kaupunkiin, Évoraan. Kyseessä on aika erikoinen pieni kaupunki, jossa 1300-luvulla rakennetun keskiaikaisen kaupunginmuurin sisällä jokaisella kadulla näyttää ihan samanlaiselta. Uudempaa rakennuskantaa toki löytyy sitten muurien ulkopuolelta. Mielenkiintoinen seikka on se, että kyseinen kaupunki tulee olemaan yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2027 eli heti Oulun jälkeen.

Kotikatumme Évorassa (Rua dos Apóstolos), ja vihreä ovi vasemmalla oli meidän huoneistoon

Ehkä erikoisin nähtävyys Évorassa oli Capela dos Ossos, ihmisten luilla ja pääkalloilla koristeltu kappeli. Se on rakennettu 1600-luvulla fransiskaanien toimesta, ja tämä seuraava teksti ja filosofia kappelissa puhutteli minua kovasti:


Sitten ihan kotimaan uutisiin: Kaleva lainasi 7.10. STT:n uutista, ja otsikko ”Suomen luonnonvarojen kulutus henkeä kohden Euroopan suurinta” pakotti perehtymään uutistekstiin kunnolla. Taustalla uutisessa oli viiden vuoden välein julkaistava Euroopan ympäristökeskuksen raportti, ja Suomen osuus siinä näyttää todella karulta. Itseäni pysäytti tieto, että Suomessa materiaalien hyödyntämisaste on vain 4,4 prosenttia – selvästi alle EU:n keskiarvon. Ja meillä myös tuotetaan runsaasti jätettä. Miksiköhän näin on? Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan maamme haasteita ovat mm. harva asutus ja pitkät etäisyydet. Mutta silti, aika hurjaa! Positiivisia seikkoja toki raportista myös löytyy, ja ilahduttavaa on, että Suomessa ilmanlaatu on Euroopan parasta!

Hyvä on hengittää täällä Portugalissakin, ja tulossa on pian kuvaa ja tekstiä meidän satama- ja telakkaekskursioltamme...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syksyn touhuja

Vihdoinkin kevättyöt finaalissa

Jungfruskär - Houtskari - Turku: Airisto ja Aurajoki - Seili - Maisaari