Pakkasten paukkuessa

Olipas mukava päästä parin vuoden tauon jälkeen fiilistelemään venemessuille Helsinkiin. Pieni kurkahdus kesään siis näiden kovien pakkasten keskellä! Eniten nautin Juho Karhun esityksestä luoteisväylän olosuhteisiin liittyen, ja Panacean kippari Tuomo Meretniemen suunnitelmia oli myös nautinnollista kuunnella. Kävin myös tutustumassa uuteen Hallberg-Rassy 370:aan, joka sattui vielä olemaan sarjan numero 1 -vene ja vieläpä itse Magnus Rassyn omistama. Lopputulema oli, että eipä tarvitse Celindaa vaihtaa 😂😂

Magnus Rassy ja Andraz Mihelin lavalla aiheena 
The future of cruising sailboat design and development? 

Onhan ollutkin todella kylmä tammikuu, mutta niin kaunista!
Kalimeenkierroksella suloista solinaa (Oulun alueen luontopolut)

Sitten ihan arkisiin asioihin: Viime viikkoina olen joutunut pähkäilemään kovasti yhteiskuntamme palvelujen saatavuutta, erityisesti vanhemman väestön näkökulmasta. Omien vanhempieni asioita hoitaessa on konkretisoitunut, mitä vaikeutta ehkä liiallisestakin digitalisaatiosta monille ihmisille on. Eri instansseilta ei kovinkaan usein saa palvelua enää oikealta ihmiseltä, joten digivälineiden käyttö alkaa olla lähes pakollista. Palvelut ovat siellä jossain – usein lähes saavuttamattomissa, mikäli vieressä ei ole digitaalisia vempeleitä hallitsevaa läheistä. Puhelinnumeroja palveluihin saa etsiä kissain ja koirain kanssa netistä, ja mikäli puhelinnumero löytyy, mitä todennäköisimmin puheluun vastaa automaatti. Senkään kanssa keskusteleminen ei todellakaan ole helppoa, kun nopeasti on ymmärrettävä robotin sanomat ohjeet ja viestit; kuulemansa perusteella ihmisen tulee tehdä salamannopeita päätöksiä, mitä numeroa puhelimestaan seuraavaksi painaisi… Ilman lähi-ihmisiä esimerkiksi terveyspalveluihin hakeutuminen on usein niin haastavaa, että pelkäänpä monen jo nostavan kätensä ylös ja luovuttavan.

Kirjoitin tästä aiheesta yleisönosastokirjoituksen, mutta tätäpä ei ilmeisesti julkaistakaan, sillä paikallislehtemme Rantalakeus tulee minua aiheesta haastattelemaan ensi viikolla. Ehkäpä isänikin lähtee mukaan haastateltavaksi, toivottavasti; tämä olisi minusta niin tärkeä aihe saada suuremman keskustelun alle.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Syksyn touhuja

Nyt Viron puolelle: Utö-Kalana (Hiidenmaa)-Triigi (Saarenmaa)-Kuivastu (Muhu)- Kõiguste (Saarenmaa)-Kuressaare (Saarenmaa)-Varbla-Kuivastu (Muhu)

Vihdoinkin kevättyöt finaalissa