Celinda seilailee

Tämän kesän pitkälle kesäreissulle Celinda lähti viikkoa ennen juhannusta. Yhden yön levähdys Marjaniemessä, josta sitten legi Kokkolan Mustakarille. Sivuvastaiseen (yli 12 m/s), mutta hyvin Celinda nousee Kokkolan tutusssa satamassa vierähti jälleen juhannusviikko etätöissä, ja ystäviäkin kävi meitä siellä moikkaamassa. Tuulten vuoksi matka etelään jatkuikin vasta juhannusaaton iltana juhlalippuen noustessa Mustakarin veneisiin. Tuulet vaihtelivat 0–10 m/s, ja suunnat yhtä lailla vastatuulesta myötätuuleen. Kokonaisuudessaan kuitenkin matka eteni mukavasti, ja 32 tunnin seilauksen päätteeksi kiinnittäydyimme Kristiinankaupungin laituriin tekemään viimeistä työviikkoa ennen lomaa. Kristiinankaupungin hidasta menoa Kristiinankaupungissa Celinda pysyi kaupungin laiturissa kokonaisen viikon. Vaikka kesäloma virallisesti alkoi työviikon jälkeen perjantaina, tuulet olivat sen verran kovat ja vastaiset, että merelle ei lomalaisen mieli tehnyt. Onneksi kalenteripäivämäärät eivät ole sanelemas...

  Tämän kesän eka reissu Ensimmäisenä kesäisenä viikonloppuna Celinda pääsi Varjakansaareen eli pieni piipahdus vain kotisatamasta ulos. Vietimme ihanat pari yötä tässä sahahistoriaa täynnä olevassa saaressa. Kaveriksi löysin naapuriveneen Alfredin , jonka kanssa selfietä yrittäessäni se ei koskaan osunut samaan kuvaan, vaikka muuten vierekkäin viihdyttiinkin. Celinda lentää Viikko sitten lauantaina Celinda laskettiin veteen erittäin koleassa säässä. Seuraavana päivänä huollettiin masto, ja melkoinen operaatio oli myös sen pystytys. Seuraavat illat kuluivat sitten siivotessa ja tavaroita roudatessa veneeseen, ja ennen seilauksia tietty purjeetkin piti laittaa paikoilleen. Mutta nyt voin tyytyväisenä todeta, että kesäsäiden alkaessa Celinda oli valmis. Erityinen ilon aihe on se, että kipparin työskentely läpivientien uusimisen parissa näyttää onnistuneen. Olemme olleet nyt Celindassa kolme yötä todeten, että ei se uppoa. Pläkä Varjakassa Voin seisahtua tähän hetkeen ja katsoa ympäri...

Tähän alkuun vähän pohdittavaa: Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Hannu L. T. Heikkisen kirjoittama essee Hesarin pääkirjoitussivulla sunnuntaina 18.2.2024 oli upea. Suosittelen lukemaan koko esseen ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010122963.html ), jonka otsikko Koulutuksessa pitää kysyä, mitä on hyvä elämä jo puhuttelee. Mutta seuraavan näkökulman Heikkisen esseestä haluan erityisesti nostaa tähän esille: Vanha sanonta ”Ei koulua, vaan elämää varten” on muuttunut valitettavasti muotoon ”Ei koulua, vaan elinkeinoelämää varten”. Itselleni heräsi kyseistä esseetä lukiessa monia ajatuksia nuorten hyvinvointiin liittyen. Kyllä Suomen pärjäämisen edellytys tulevaisuudessa ovat terveet ihmiset, joten liputtaisin mielelläni edelleen tuon vanhan sanonnan puolesta. Ei voi olla oikein, jos lapset ja nuoret nähdään tulevina resursseina; meillä ihmisillä kuitenkin jokaisella on vain yksi elämä, joka itsessään on se kaikkein arvokkain. Kävimme venemessuilla vie...

Jatkanpa vielä koululuokkiin ja -ryhmiin liittyvää teemaa: Sain nimittäin jokin aika sitten mahdollisuuden nähdä sukulaisperheen lasten luokkakuvat. Alakoululaisten lasten luokkakuvissa oli väkeä ihan tolkuttomasti! Toki ymmärrän, että näitä isoja ryhmiä jaetaan pienempiin eri aineissa. Mutta kuitenkin! Varmasti noissakin näkemissäni luokkakuvissa oli monta lasta, jotka eivät ihan pysy ryhmän keskitason mukana. Ongelmia on aivan varmasti tiedossa, jos lapsi ei koe pärjäävänsä koulussa. Tasoltaan sopivat ryhmät, jotka kooltaan pysyvät maltillisina, voisi jälleen olla hyvä tavoite perusopetuksessa; näinhän on joskus ollutkin, mutta kehittämis-, uudistus- ja kokeiluhalu ovat vieneet kokonaisuutta aivan väärään suuntaan. Suomalainen koulu ja kirjastolaitos ovat olleet ylpeydenaiheemme, kaksi tasa-arvoisemman elämän mahdollistajaa. Mutta mitä täällä oikein tapahtuu: "Hallitus on päättänyt, että kirjastot eivät saa enää rahaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostamiseen." ( https://yle...

Mehiläiselle kiitos, sain siltä paljon... Sosiaali- ja terveydenhoitopalvelumme ovat kriisissä – kovin tuttu otsikko mediasta. Oman alueemme, Pohteen, säästösuunnitelmista lukeminen aiheuttaa itselläni kylmiä väreitä. Kalevassa (11.11.2023) toimituspäällikkö Katja Kärki totesikin hienosti: ”Psykiatriselle osastolle ei nykypäivänä enää jouduta, sinne päästään.” Vähän esimakua tulevasta sain juuri itsekin runnoessani kaksi viikkoa sitten ranteeni metsäretkellä Kainuussa. Perusterveydenhuollon kaksi kohtaamista (ensimmäinen: aja 90 km yhteen suuntaan päästäksesi päivystykseen Kainuussa, ja murtumaa ei nähdä; toinen: omalla paikkakunnalla viisi päivää päivystyskäynnistä murtumaa ei edes haluttu nähdä eli etsiä kuvantamalla) eivät tarjonneet kipulääkettä enempiä apuja. Vasta 11 päivän päästä yksityissektorin kautta hoito viimein pääsi alkuun, ja sain ortoosin murtuneeseen ranteeseen. Tässä vaiheessa retkipäivää kaikki näytti vielä valoisalta Vahinko ei tule kello kaulassa sanotaan. Tästä ny...

Celinda nousi maihin viikko sitten. Tavaraa on huollettavana ja puhdistettavana vielä yllin kyllin, mutta vähitellen on pakko todeta purjehduskauden nyt olevan takana päin. Mutta isälläni oli asiaan aivan toisenlainen näkökulma, sillä hän tuumasi: ”Nythän teillä on sitten taas purjehduskausi edessä!” Fokan tahrojen puhdistusta, olohuoneessa tietenkin Pyykkikone pyörii Yritetään nyt kuitenkin sopeutua maakrapuelämään, ja uudenlaiseen poliittiseen kulttuuriin. Hallituksen kaavailema maahanmuuttopolitiikka on herättänyt kovasti keskustelua, mikä ei todellakaan ole ihme. Ja vaikka kuinka siististi perussuomalaiset on luvannut käyttäytyä hallitusvastuussaan, kovin provokatiivista kieltä eduskunnan isossa salissa on vielä syksyn aikana kuultu. Luulisi kaikille jo olevan selvä, että Suomi tarvitsee ihmisiä myös muualta maailmasta – ja enemmältikin –, jotta pärjäämme tulevaisuudessa. Hallituksen alkutaipaleen toimista pisti silmään, että se päätti siirtää pitkään valmistellun ja eduskunnan j...

  Aloitimme viikon loman seilaamalla Kristiinankaupungista yön yli Valassaarille. Jälleen saimme kokea ja nähdä auringon laskun ja nousun, mikä on näiden pidempien legien suola! Valassaaret jää tänä kesänä mieleen kantarelleistaan; tämä näihin päiviin saakka itselleni niin harvinainen sieni, vaikka niinkin paljon metsissä liikun. Mutta nyt ilmeisesti osaan liikkua metsässäkin riittävän hitaasti, sillä silmä on alkanut erottaa nämä ihanan keltaiset herkut! Ja näyttää siltä, että Valassaarten kantarellit eivät jää tämän vuoden viimeisiksi... Valassaarten antimia Luin loman aikana uunituoreen kirjan Suomen koulumaailmasta. Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjeenvaihtoon perustuva Huokauksia luokasta antoi perspektiiviä niihin mullistuksiin, joita alati vaadittavat uudistukset ovat aiheuttaneet opettajille ja opiskelijoille. Hän, joka ei ole päässyt seuraamaan opettajien työtä läheltä, ei pysty ymmärtämään, miten paljon työtunteja opetuksen suunnitteluun ja arviointityöhön kuluu. Ki...